Toimintakertomus

Toimintakertomus 1.1.-31.12.2016

 


Yleistä

 


SEY Raahe ry (entinen Raahenseudun Eläinsuojeluyhdistys ry) on perustettu vuonna 2000. Sen toimialueeseen kuuluvat Raahen kaupungin lisäksi Siikajoen ja Pyhäjoen kunnat.

Eläinsuojeluyhdistyksen perustavoitteeksi on kirjattu eläinten hyvinvoinnin edistäminen Raahen seutukunnan alueella. Tähän pyritään tiedottamalla, opastamalla ja jakamalla tietoa eläinten oikeasta, lain vaatimasta ja asianmukaisesta kohtelusta.

 

 

 

Hallitus

 


Hallitus toimi vuosikokouksesta 7.5.2016 alkaen vajavaisena, koska yhdistys ei saanut tarpeeksi hallituksen jäseniä. 9.7. SEY Raahe ry piti ylimääräisen yhdistyksen kokouksen, jossa valittiin seuraava hallitus

Varsinaiset jäsenet:

Puheenjohtajana Ari Keinänen
Varapuheenjohtajana Paula Pfäffli
Sihteeri-taloudenhoitajana Saija Harju
Tiedottajana ja jäsenvastaavana Elle-Maarit Ylilokka
Minttu Tähjä

 

 

 

Varajäsenet:

Pekka Elonheimo

Harri Kiviniitty

Maarit Lampela

Tuija Penttilä

 

 

 

Yhdistyksen talous

 


Yhdistyksen talous on kunnossa ja maksuvalmius hyvä. Rahaa tilillä oli 31.12.2016 8 671,47 euroa. Yhdistyksen toimintaa on rahoitettu lahjoituksilla ja jäsenmaksuilla. Lisäksi myyntiin saatiin yhdistyksen omia myyntituotteita. Jäseniä yhdistyksessä oli 31.12.2016 74.

 

 

 

Yhdistyksen kokoukset

 


Hallitus kokoontui vuoden 2016 aikana kuusi kertaa ja lisäksi pidettiin yksi vuosikokous. Vuosikokous pidettiin 7.5.2016. Ylimääräinen yhdistyksen kokous pidettiin yhden kerran 9.7.2016, jossa valittiin uusi hallitus, koska hallitusta ei saatu kasaan vuosikokouksessa.

 

 

 

Toiminta

 


- Joulukuun 2015 lopussa SEY Raahe ry osallistui toisenkin, Fantista löytyneen, joutsenen jatkosijoituspaikan etsintään. SEY Raahe ry osallistui kuljetuskustannuksiin tammikuussa.

 


- Sey Raahe ry osallistui kissojen sijaiskotien löytymiseen esimerkiksi auttamalla Hoivapalvelu Helmeä löytämään asiakkaan kissalle sijaiskodin.

 


- Lauantaina 2.4. järjestettiin kissojen leikkuutempaus yhteistyössä Raahen eläinlääkärin kanssa. Samalla kissoille jaettiin mikrosirut.

- Lauantaina 23.4. Sey Raahe ry, Raahen Seudun Luonnonystävät ja Raahen alueen lintuharrastajat Surnia järjestivät linnunpönttötalkoot, jossa asiakkaat saivat rakentaa linnunpönttöjä.

 


- Sunnuntaina 7.5. järjestettiin vuosikokous, jossa valittiin uusi hallitus, joka jäi kuitenkin vajaaksi vaaditusta hallitusjäsenten määrästä. Hallitusjäsenet koittavat rekrytoida lisää hallitusjäseniä ja pitää ylimääräisen yhdistyksen kokouksen, jossa saadaan hallitus kasaan.

 


- Lauantaina 21.5. SEY Raahe ry osallistui esitepöydän ja arvonnan merkeissä Tuu mukkaan -harrastemessuille Raahen kampusalueella. Arvonnassa voittivat Tuija Kinnunen Pattijoelta ja Martti Sovio Raahesta.

 


- Lauantaina 11.6. luovutimme sirulukijan Raisa Alatalon käyttöön. Raisa ottaa vastaan Raahen ja Siikajoen löytökoirat.

 


- SEY:n liittovaltuustokausi vaihtui 1.7.2016. SEY Raahe ry:n edustajaksi valittiin Saija Harju ja varalle Ari Keinänen ja Paula Pfäffli.

 


- Lauantaina 2.7. SEY Raahe ry osallistui Pikkulahti Kids -tapahtumaan esitepöydällä ja tietokilpailulla. Elle Ylilokka hankki palkinnot (4 kpl) ja toimitti ne perille voittajille.

 


- Lauantaina 9.7. pidettiin ylimääräinen yhdistyksen kokous, jossa valittiin uusi hallitus.

 


- Keskiviikkona 20.7. SEY Raahe ry:stä julkaistiin lehtijuttu, jossa haastateltiin Ari Keinästä ja Paula Pfäffliä. Ari ja Paula kertoivat, kuinka yhdistystoiminta vaatii ihmisiä apuun toimimaan sekä muistuteltiin esimerkiksi, ettei kissoja saa hylätä eikä koiria jättää kesäisin kuumaan autoon. (Liite 1.)

 


- Perjantaina 2.9. SEY Raahe ry osallistui Saloisten kyläyhdistyksen järjestämään Saloisten päiviin Saloisten koululla. Koulun oppilaille kerrottiin yhdistyksen toiminnasta, myytiin tuotteita ja jaettiin esitteitä.

 


- 4.10.-10.10. Suomessa on valtakunnallinen vuosittainen Eläinten viikko. Tänä vuonna aiheena on hevonen. SEY Raahe ry osallistui teemaviikkoon järjestämällä hevosaiheisen tapahtuman Raahen kaupunginkirjaston kanssa yhteistyössä kirjaston tiloissa. Mukana oli myös Salli-poni omistajineen järjestämässä ilmaista hevoskärryajelua. Ulkona kärryajelun lisäksi oli keppihevosrata, jonka suoritettuaan palkittiin tikkarilla. Sisätiloissa myytiin SEY Raahe ry:n sekä Raahen Löytöeläinkodin tuotteita. Myös kahvio oli auki, jossa oli tarjolla pientä makeaa. Kirjasto oli pystyttänyt hevoskirjaesittelyn, jossa pystyi tutustumaan heppakirjoihin. Lapset sekä innokkaimmat aikuiset pääsivät myös koristelemaan omia hevosiaan. Askartelut saatiin heti kotiinvietäväksi hevosvärityskuvien ja -esitteiden kera.

 


- 12.11. SEY Raahe ry järjesti perinteisen leikkuu- ja sirutustempauksen eläinlääkäri Jarmo Hämäläisen kanssa. SEY Raahe ry tuki sterilointeja ja kastraatioita kampanjahinnoilla ja tarjosi leikatuille kissoille turvasirut.

 


- SEY Raahe ry teki kuan odotetun seinäkalenterin. Kuukausikissakuvat kerättiin kissaihmisiltä, jotka lähettivät kissakuvaehdotuksensa eläinsuojeluyhdistyksen sähköpostiin. Julkaistujen kissakuvien lähettäjät palkittiin kalentereilla. Myös mainostajat saivat ilmaisen kalenterin itselleen.

 


- Yhdistys osallistui Naistenmessuille 27.11. myymällä omia tuotteita (seinäkalentereita, käsitöitä) ja jakamalla esitteitä sekä tuki Raahen Löytöeläinkotia myymällä heidänkin tuotteitaan.

 


- Yhdistys möi tuotteitaan Tähtikirppiksellä 5.12.2016-19.1.2017.

 


- Eläinten joulurauhan julistus järjestettiin 16.12. Härkätorinpuistossa. Joulurauhan julisti raahelainen kansanedustaja Inkeri Kerola. Tarjolla oli glögiä ja pipareita. Paikalla oli myös yhteistyökumppaneina Riikka Mannila kertomassa Löytöeläinkodista, Keskuskoulun musiikkiesitykset, Salli-poni ja Kaverikoirat. Julistuksessa lahjoitettiin lintujen talviruokintapaikalle lintujen ruokaa (liite 2: lehtijuttu pe 16.12.2016 Raahen Seutu).

 


- Puheenjohtaja Ari Keinänen oli Pooki Radion haastateltavana 16.12., jossa mainostettiin eläinten joulurauhan julistusta sekä kerrottiin eläinsuojeluyhdistyksen toiminnasta. Haastattelu kuunneltavissa:

http://www.radiopooki.fi/ohjelmat/pookin-paiva/raahessa-julistetaan-joulurauha-elaimille-136301

 


- Sunnuntaina 18.12. SEY Raahe ry osallistui Työväentalon joulumyyjäisiin.

 


- Raahen Löytöeläinkodille lahjoitettiin 800 euroa joululahjarahaa.

 


- Eläinlääkäri Jarmo Hämäläistä muistettiin joululahjalla kiitokseksi yhteistyöstä.

 

 

 

 


Julkaisu- ja tiedotustoiminta

 


Sey Raahe ry:n nettisivut löytyvät osoitteesta http://raahe.sey.fi . Jäsentiedotteita julkaistiin jäsenille 6 kpl. Yhdistys on siirtynyt kokonaan paperisista jäsentiedotteista sähköisiin. Yhdistyksellä on aktiivinen Facebook-sivu ja -ryhmä.

 


Sisäinen tiedotus on tapahtunut sähköpostin, Facebookin suljetun ryhmän ja puhelimien kautta. Kokoontumiset ovat mahdollistaneet suullisen tiedottamisen.

 

 

 

Lopuksi

 


Sey Raahe ry pyrkii jatkamaan hyvää työtä eläinten eteen tutuilla tempauksilla, esimerkiksi suositulla sirukampanjalla, omien tuotteiden myynnillä ja eläinten viikon tapahtumilla. Yhteistyö eläinsuojeluviranomaisten, eläinlääkäreiden, muiden paikallisten eläinsuojeluyhdistysten (esim. Raahen kaverikoirat, Raahen koirakerho ja Raahen Seudun Luonnonystävät ry), eläinsuojeluvalvojien, Raahen Löytöeläinkodin sekä Suomen Eläinsuojeluyhdistysten kanssa jatkuu tiiviinä.

 


Raahessa 9.2.2017

 


Hallitus